No hei aww:
"Opiskelijana raha on piukassa, vaikka junalipun saakin puoleen hintaan.
Mitä jos opintotuen ja laskujen jälkeen käteen jää 42 euroa ja junalippu
maksaa noin 60 euroa? Tämän jälkeen budjetti on jo pakkasen puolella."
" Maksan mieluusti 60 euroa siitä, että näen toisen edes vilahdukselta.
Yksikään junalippu ei ole ollut mielestäni menetettyä rahaa."
"Se tulee muuttumaan."
Tulipas taas onnekas olo. Onneksi mun ihkutukseni ei ole enää 100 euron päässä. Onneksi sitä aikaa ei kestänyt kovinkaan kauaa. Olishan se ruvennut lompakon päälle käymään pikkuhiljaa. Säästöjä tuli nakerrettua melko tehokkaasti koko alkuvuoden ajan. Vaikkei nyt ihan 42 eurolla kuussa ole tarvinnut pärjätä, kun töitä on tullut painettua, niin onhan se silti. Raha on aina rahaa. Ei silti mennyt tämänkään tililtä yksikään maksu VR:lle hukkaan, jokaikinen todella kannatti. Ilman niitä ei kuitenkaan oltaisiin tässä tänään.
Se voi muuttua.
3 kommenttia:
söps :)
Itse elin kolme vuotta kaukosuhteessa ja erohan siitä tuli. Miksi lähteä ihmisen luo, joka ei ole valmis edes yhteenmuuttoon. Näin jälkeenpäin harmittaa kaikki ne rahat jotka tuhlasin siihen 500 kilometriin välissämme. ... Tai no toisaalta se ei harmita mutta harmittaa silti vähän. Mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Jos toinen on todellakin valmis siihen, että lähtee toisen luo ja toinen on valmis ottamaan tämän henkilon vastaan saman katon alle niin se on kaiken vaivan väärti :)
Oho, rispektit. Kolme vuotta on pitkä aika. Tosihan tuo, ettei sellaiseen ihmiseen kannata ainakaan tota enempää paukkujansa laittaa! Onneksi nyt on nyt, kaikesta kai oppii jotain. :)
Lähetä kommentti