Outo Open Mic & Kuukauden avautuminen.

Ja torstaita kansalle.

Eilen oltiin Bar Outon Open Mic -tapahtumassa. Sellanen stand up -tapahtuma johon otetaan sekä ensikertalaisia kokeilemaan että kouliintuneita koomikkoja testailemaan uusia vitsejään. Lipulla on hintaa 5e (Opiskelijoille 4e naminami) ja näin ollen ei haittaa vaikkei kaikki olisi niin hassunhauskoja. Hulvatonta on silti ollut molemmilla kerroilla, kun tätä on järkätty!

We heart it!

Ukkelihan lähtee tänään sinne laskettelureissulleen työpaikan väen kanssa. Tulee ehkä takaisin sunnuntaina. Meillä on siis Repsan kanssa tyttöjen viikonloppu, uu! Täytynee katsoa mitä tässä vielä keksitään, ehkä vähän vinkkua tai kunnon girl's night out jossain seurassa. Tai sitten vaan möllötetään kotona ja kokataan herkkuja. Ommomom!

Herkuista puheen ollen. Mä en enää kestä tätä tammikuuta, kun kaikki vaan urheilee ja laihduttaa. Ja mä oon vaan sama ahdistunut paisuva yksilö kun joulukuussa. Miksei vuoden vaihtuminen tehnyt musta sata kertaa parempaa ihmistä?! That bitch. Pitäis varmaan mennä salille ja pumppipamppiin ja jeejee mutta kun en halua. Ei vois vähempääkään kiinnostaa! Pokkanaamalla vaan kuuntelen kun mm. kaikki ympärillä olevat ihmiset kertoo miten personal trainer oli tosi tiukkana tai miten paljon hiilareita on kuule tässäkin välipalassa. I can feel you.. Eiku?

We heart it!

Perässä seuraa kauheaa avautumista. Jos olet pumppipamppi-ihminen ja se on sun mielestä ainoa oikea tapa elää tätä elämäänsä ja oumaigaad miksei kaikki maailman ihmiset käy spinnissä niin.. Älä ehkä lue. 

 

Niin... Sitten piti vielä valita tollanen urheilullinen mies itselleen! Joka kyllä välillä sanoo että näin on tosi hyvä mutta aina kohdatessaan himourheilevan ihmisen se on ihan että wooou, kaikki ympärillä unohtuu. Välillä tuntuu että sillä on enemmän puhuttavaa kaikkien muiden ihmisten kanssa kun tämmösen kasan kanssa. Ja kun suurin osa meiän ympärillä pyörivistä ihmisistä on jotenkin seonneita, joko kaloreistaan, toistojen määrästä tai hiilareistaan, niin se uuh, oon niin pihalla -olo ei ole mulle harvinainen.

Ehkä mä oon vaan kateellinen. Tai no siis olenhan mä, voisin mä ottaa noitten pumppipamppi-ihmisten itsekurista vähän itselleni, ei varmaan tekis pahaa.

Whi!

Se nyt on ollut tiedossa jo pitkään, että tässä yhteiskunnassa vain hyvin tuottava ja yhteiskunnalle hyödyllinen ihminen on jonkun arvoinen. Mutta nyt tuntuu että tää on leviämässä, tää ilmiö. Mulla on nykyään usein olo, etten ole joidenkin ihmisten silmissä tai yleisessä keskustelussa minkään arvoinen, kun en ymmärrä hevonhelvettiä teidän pumpeistanne ja pampeistanne. Jengi on sillai "yy toi ei huolehdi hyvinvoinnistaan, tosi ällö kasa".

We heart it!

 Ärsyttävintä on, että osa pumppipamppi-ihmisistä on sellaisia, että aiemmin on oltu ihan tavallisia perusjamppoja, sitten vähän nähdään nälkää ja käydään lenkillä jonka jälkeen muita tavallisia perusjamppoja katsotaan sellaisella hyivttumäoksennankohta-ilmeellä ihan kun meistä tarttuisi jotain läskiä tai me imettäisiin niitten lihasmassat. Toivottavasti pysyvät nyt sitten fitteinä maailman tappiin asti tai voin kertoa että mulla on ne ilmeet ja katseet täällä varastossa ja palautusoikeus tulee silloin voimaan, kun tavallisuus taas iskee.

Whi!

Viime kerralla isommissa bileissä ajattelin vajota maan alle, kun koko iso porukka, jossa seisoskelin, rupesi puhumaan lenkeistään ja spinneistään. "Siinä seittemän kilsan kohdalla oli vähän jäätä siellä radalla." Sitten avauduin kotona ja ulvoin että kuka normaali ihminen edes voi juosta seitsemää kilsaa niin ei kun lisää vettä myllyyn. "No kyllä mä ainaki pystyn, ei seittemään on mitään." Yeah right, on hetkiä jolloin voisi myös olla hiljaa. Sinä päivänä kun mä juoksen seitsemän kilometriä.. No, se päivä ei oikeasti ole olemassa, näette silloin unta.

Antaisivat ihmisen elää. Annetaan me perusjampatkin niitten käydä salilla ihan rauhassa, ei me olla siellä salin ovella tai Facebookissa avautumassa miten ylikunto on vaarallinen juttu. Ehkä pitäis kokeilla?